Makkaran historiaa eli missä ja miten makkara ilmestyi maailmaan.

Makkaroilla ja vastaavilla tuotteilla ei ole erityistä kotimaata, eri kansat keksivät ne täysin toisistaan ​​riippumatta. Siitä mainitaan vanhimmissa kirjallisissa lähteissä, sekä kiinalaisissa, kreikkalaisissa että babylonialaisissa lähteissä. Varmasti myös lukutaidottomat ihmiset valmistivat samanlaisia ​​liharuokia. Liha pilaantuu nopeasti, etenkin kuumassa ilmastossa. Siksi makkara pitkäaikaissäilytystuotteena oli ehdottoman välttämätön sekä sotilaskampanjoissa että rauhan aikana.

Muinaisessa Roomassa makkaran tuotanto saavutti teollisen mittakaavan. Se oli osa roomalaisten joukkojen elintarvikehuoltoa. Se valmistettiin kymmenien eri reseptien mukaan lihasta, siipikarjasta ja jopa kalasta ja merenelävistä. 500-luvulla barbaarien hyökkäys keskeytti Rooman valtakunnan historian, mutta ei roomalaisen makkaran historiaa. Italialaisesta keittiöstä tuli muinaisten kulinaaristen perinteiden perillinen, mikä puolestaan ​​vaikutti ranskalaisten gastronomisiin tapoihin.

Erottaa savustettu, keitetty-savu tai puolisavustettu, keitetty, kuivattu ja jopa verta makkarat.Niiden valmistukseen käytetään siipikarjaa, sian- ja naudanlihaa, lampaan- ja hevoslihaa.

Yleensä makkaroihin kuuluu jauhelihasta valmistettuja tuotteita, mutta on myös kokonaisesta lihapalasta valmistettuja lajikkeita. Nämä ovat monia makkaralajikkeita Kaukasuksesta, Balkanin niemimaan maista, Länsi- ja Keski-Aasiasta. Nämä sisältävät basturma, sujuk ja kazy.

Uskotaan, että näiden ruokien prototyyppi oli erityisellä tavalla valmistettu hevosliha, Tšingis-kaanin sotilaiden keksintö. Jotta liha säilyisi pidempään, se laitettiin satulan alle joksikin aikaa. Siellä se kyllästyi suolaisella hevoshiellä ja menetti ylimääräistä kosteutta ratsastajan painon alla.

Tähän päivään asti sujuk ja kazy valmistetaan hevosenlihasta. Kazy on erityisen arvostettu. Tämäntyyppinen makkara on aina läsnä kaikkien turkkilaisten kansojen juhlapöydässä. Se valmistetaan kokonaisesta sisäfileestä, joka työnnetään pestyyn hevosen suoleen. Sitten kazy keitetään, kuivataan tai savustetaan.

Sujuk valmistetaan muista, vähemmän arvostetuista ruhon osista, joten se maksaa vähemmän.

Ja täällä basturma modernissa keittiössä se on valmistettu naudan sisäfileestä. Tätä varten se suolataan ja asetetaan puristimen alle, jotta se pääsee eroon ylimääräisestä kosteudesta ja antaa lihalle halutun muodon. Tämän jälkeen basturma kääritään mausteseokseen ja ripustetaan kuivumaan.

Keskiaikaisessa Euroopassa makkara oli aristokraattien ruokaa. Sen valmistukseen käytettiin laadukasta lihaa sekä ulkomaisia ​​mausteita, jotka tuolloin olivat erittäin kalliita eivätkä olleet kaikkien saatavilla. Makkara valmistettiin eri tavoin paikallisten kulinaaristen perinteiden ja luonnonolosuhteiden mukaan. Joten eteläisissä maissa makkarat kuivattiin auringossa, ja pohjoisissa maissa ne savustettiin.

Jokaisella maalla oli omat suosikkireseptinsä, omat pienet ruoanlaittosalaisuutensa. Esimerkiksi Liettuassa valmistettiin savustettua makkaraa riistasta. Se tarjoiltiin paistettuna juhlapyhinä, ja se paistettiin juuri ennen nauttimista, kaadettiin vahvoilla alkoholijuomilla ja sytytettiin tuleen.

Suomalaiset leipoivat makkaraa saunassa kuumilla kivillä.

Klassinen italialainen salami valmistettiin monimutkaisesta ainesosien yhdistelmästä, joka sisälsi paitsi tavallista vasikan- ja sianlihaa myös aasin, hirven ja kalkkunan. Lisäksi koostumus sisälsi erilaisia ​​yrttejä, viiniä, etikkaa, valkosipulia ja valkopippuria. Muotoilun jälkeen makkara kuivattiin auringossa. Ajan myötä se peittyi homekerroksella, joka suojasi tuotetta putrefaktiivisten bakteerien aiheuttamilta vaurioilta, ja sitä voitiin säilyttää useita vuosia.

Ranskalaiset, jotka ovat aina kuuluisia erinomaisesta keittiöstään, keksivät myös useita alkuperäisiä makkarareseptejä. Esimerkiksi resepti valkoista vasikanlihamakkaraa konjakilla, erilaisia ​​makkaraa omenoilla, kanin makkaraa yrteillä. Laajalti tunnettu on myös ranskalainen andouillet, eräänlainen makkara, joka on täytetty ohuiksi suikaleiksi viipaloidulla tripellä.

Mutta saksalaiset ja itävaltalaiset olivat tunnetuimpia makkaratuotteistaan ​​Euroopassa. Perinteisesti he suosivat sian- ja naudanlihaa ja käyttivät harvoin eksoottista lihaa. Mutta erilaisten kulinaaristen käsittelymenetelmien ansiosta he antoivat maailmalle enemmän paistettuja, keitettyjä ja savustettuja makkaroita kuin kukaan muu. Ei turhaan sanottu saksalaisia ​​makkaranvalmistajiksi. Saksassa makkaran keksijä Johan Georg Laner syntyi ja oppi taitonsa. Totta, hän alkoi tehdä niitä muutettuaan Wieniin.Siksi Itävalta ja Saksa kiistelevät edelleen makkaran mestaruudesta.

Slaavit valmistivat myös makkaroita. Yleensä uskotaan, että venäläiset makkarat ovat myöhempi lainaus saksalaisesta keittiöstä, toinen eurooppalainen uutuus, jonka Pietari I toi venäläiseen elämään. Mutta todellisuudessa Venäjän makkaroiden historialla on paljon muinaisemmat juuret. Siitä on maininta jo 1100-luvun Novgorodin tuoredokumenteista.

Klassinen kotitekoista makkaraa Slaavit valmistivat sen sian- tai naudanlihasta, leikattiin suuriksi paloiksi, sekoitettiin hienonnetun laardin, valkosipulin ja pippurin kanssa. Kaikki tämä laitettiin pestyyn ohutsuoleen (suoliin) ja paistettiin uunissa. Pilaantuvat lihatuotteet olivat slaaveille vielä tärkeämpiä kuin muille kansoille tiukan kirkkokalenterin vuoksi. Paaston rikkomisen jaksot vuorottelivat pitkien paastojen kanssa, ja koko tämän ajan liha oli jotenkin säilytettävä.

Nykyään meillä on saatavilla monenlaisia ​​tehdasvalmisteisia makkaroita, mutta tämän ei pitäisi estää meitä kokeilemasta kotona. Miksei valmista herkullisia makkara itse, luonnollisista korkealaatuisista tuotteista ja haluamasi reseptin mukaan? Onneksi meillä on nyt mahdollisuus inspiroitua kaikkien maailman kansojen kulinaarisesta perinnöstä. Kaiken tämän valikoiman joukossa on varmasti jotain, joka sopii makuun.

Jos haluat tietää, mitä makkaran historia on Venäjällä, katso ProVkuksen video.